Kokkolan XIX Talviharmonikka – huikea viikko ja ensi vuonna pyöreitä!

Satavuotiasta Suomea juhlivan 19. Kokkolan Talviharmonikka -festivaalin kymmenen tapahtumarikasta päivää päättyi lauantai-iltaan. Viikon aikana järjestettiin 38 tapahtumaa, joista peräti 25 oli ilmaisia. Tapahtumiin osallistui kaikkiaan 5100 kuulijaa – kasvua noin 100 viime vuodesta.

Työntäyteisen viikon jälkeen Talviharmonikan taiteellinen johtaja Raimo Vertainen on onnellinen ja väsynyt mies.

Monipuolinen ja upea viikko

Viikkoa taaksepäin katsoessaan Raimo Vertainen nostaa esiin monia tähtihetkiä. Viikko alkoi unohtumattomasti Mannerheimin illallisella. Timo Närhinsalo oli vakuuttava Mannerheim ja illan kruunasi illallinen  musiikin kera. Toinen kattaus nautittiin lauantaina.

– Sunnuntain kuusituntinen Yhdessä-konsertti oli melkoinen ponnistus. Esiintyjiä oli kaikkiaan lähes 150 ja konsertin päätteeksi yhteislauluna soinut Finlandia oli unohtumaton elämys, Vertainen kertaa.

Festivaaliviikossa oli paljon tuttuja elementtejä, mutta myös uutuuksia, yllätyksiä ja upeita vieraita.

– Lastenkonsertit, Sävelet Senioreille ja Kallentori. Ne ovat tärkeitä ja vakituisia elementtejä. Viime vuosina olemme yhä laajemmin tarjoilleet myös lounasmusiikkia – tänä vuonna vierailimme ensimmäistä kertaa Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa. Vastaanotto on ollut lämmin ja erittäin myönteinen, tulemme varmasti ensi vuonna uudelleen.

Keskiviikkoiltana koettiin maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen trio, kun lavalle asteli Digiä & Biittiä, eli beatboxaaja Felix Zenger, digitaaliharmonikkaa soittava Netta Skog ja sähköviulun taituri Elisa Järvelä. Taatusti ensimmäinen kokoonpano lajissaan vei yleisön huikealle seikkailumatkalle musiikin virtaan perinteitä ja uutta maailmaa ennakkoluulottomasti yhdistellen.

– Torstai-illan iloksi saimme vieraita Puolasta. Bester Quartet on oman lajinsa supertähti, ilmiö maailman musiikkikentässä, joka suvereeni tyyli kattaa kaiken klezmeristä jazziin, viihdemusiikkiin ja klassiseen improvisoivalla otteella. Suomen juhlavuoden kunniaksi lähetin heille kolme suomalaista kappaletta, joista toivoin heidän valitsevan yhden ja tekevän siitä oman versionsa. Rantakoivun alla soi upeasti puolalaisella otteella!

Perjantai toi tullessaan jälleen uutta näkökulmaa festivaalin antiin. Harmonikka ja itsenäinen Suomi -seminaarissa säveltäjä Kalevi Aho, professori Matti Rantanen, historioitsija ja tietokirjailija FT Marko Tikka ja Taiken johtaja Minna Sirnö tarkastelivat harmonikkaa eri tulokulmista Harmonikkaliiton puheenjohtaja Kimmo Mattilan johdolla.

Seminaarin jälkeen perjantai-illan kruunasi Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin konsertti, jonka helmenä loisti Kalevi Ahon harmonikkakonserton kantaesitys solistinaan Saila Korhonen. Kapellimestarina Juha Kangas.

Taiteellisen johtajan suurin henkilökohtainen ponnistus oli viihde- ja tango-orkesteri Guardia Nuevan  Suomi 100 vuotta -konsertti lauantaina, kahteen kertaan. Solisteina mm. sopraano Mari Palo ja 20-vuotista tangokuningastaivaltaan juhliva Matti Korkiala. Koko konsertin musiikki oli täysin kotimaista. Konsertissa muun muassa tarvittiin puuseppää ja painettiin poskelle hellä suukko. Ihanaa – ja suomalaista!

Kiitos ja kumarrus, ensi vuonna tavataan!

– Koko viikon saimme kuulla suomalaista ääntä ja tehdä erilaisia, unohtumattomia sukelluksia suomalaiseen musiikki- ja sielunmaisemaan. Meillä on upea festivaali! KIITOS yleisölle, esiintyjille, tukijoille, ystäville. Nyt on aika levähtää hetki, mutta kalenteriin voi jo laittaa ylös, että kahdettakymmenettä Kokkolan XX Talviharmonikka vietetään 10.–18.2.2018, Raimo Vertainen kiittää ja kumartaa.

  • Pääyhteistyökumppanit

    ,
    ,
    ,
    ,
    ,
    ,
    Opetus ja kulttuuriministeriö,
  • Yhteistyökumppanit

    AlfaTV, City-Kokkola, Confédération Internationale des Accordéonistes, Jazzoo, Kokkolan Jymy, Kokkolan Latu, Kokkolan Matkailu, Lipputoimisto, Luckan, Mediakeskus LIME, Musiikin Edistämissäätiö, Pietarsaaren kaupunki, Suomen Harmonikkaliitto, Truba ry
  • Tukijat

    Oy Autoliike Nystedt Bilaffär Oy, Canorama, Donave Oy, Drake Arts Center, Fazer Food Services, Firma FootPrint Harriet Jossfolk-Furu, Halpa-Halli, Hotel Seurahuone, Hotel Kokkola, Hotelli Nukkumatti, Huusholli keittiöt, Ab A.Häggblom Oy, Ab HUR Oy, Kampaamo Maarit Kauppinen, KIP Service Oy, Kokko-Dent, Kokkolan LVIS-palvelu Oy, Kokkolan Satama, Kukkakauppa Mari Havia, Kuljetusliike Lindgren Oy, Lönnberg Print&Promo, MES- Musiikin edistämissäätiö, Modus Musiikki, Musiikki Järvenpää Oy, Musiikkiliike Kokkolan Laitevälitys Oy, Näkömestari Oy, Power Kokkola, RaniPlast, Rauanheimo,Rosso, Sokos Hotel Kaarle, Suomalais-ruotsalais kulttuurirahahsto, Svensk-Österbottniska Samfundet.
  • Liput