Ohjelma 2017

Eläköön Suomi!

9_nFgti0RfmJ54L3_l_4do1TfBTv-OErsQPQUCyk7XI,wNtxh3F6uGMM_CM0uxDQkltispv-zhKT9iXla6Jn8Rs19. Kokkolan Talviharmonikka-festivaalin teemana on Suomi. Juhlimme Itsenäistä Suomea ja satavuotiasta valtiotamme. Suomi-teema näkyy ohjelmassamme kautta linjan. Pyrimme esittämään mahdollisimman paljon Itsenäisyyden aikaan liittyvää ohjelmaa.

Erityisen kattavasta ohjelmastamme nostan esiin Mannerheim-iltamme, jossa teatteri, musiikki ja ruoka luovat kokonaisvaltaisen elämyksen. Mannerheimin merkityshän on Suomen historian aikakirjoissa ainutlaatuinen. Ei ihme että hänestä ei ole tehty kunnollista elokuvaa, vaatisi 10 tunnin sarjan edes jonkinlaiseen asian hahmotukseen.

Kalevi Ahon uuden harmonikkakonserton kantaesitys on erityinen tapaus; samoin siihen liittyvä seminaarimme, jossa alan asiantuntijat ja yleisö pohtivat harmonikan asemaa ja merkitystä 100 vuoden aikajanalla. Veli Kujalan uusi teos harmonikalle ja jousikvintetille on myös odotettu kantaesitys. Digiä ja Biittiä luo ja avaa uuden oven sähköiseen maailmaan.

Miten soittimemme harmonikka liittyy Itsenäisyyden aikaan? Huomattavan paljonkin.
30-luvulla soittajat olivat aikansa kuninkaita, soitto soi mitä erilaisimmissa paikoissa. Sota-aikana mikään muu toinen soitin ei ollut yhtä merkittävässä asemassa rintamilla ja viihdytysjoukoissa.  Harmonikka ja oopperalaulu kohtasivat toisensa tuoden lohdutusta.  Sopraano Aulikki Rautawaara ja Esa Pakarinen veivät yhdessä  musiikin viestiä sairaaloihin. Kouvolassa on ollut Skandinavian ainoa iso harmonikkatehdas. Kouvolan komia peli oli käsite ja suomalaisen monipolvisen harmonikan rakennustaidon tyylinäyte.

Vuodet ovat vierineet. Taidemusiikin nousu harmonikan osalta alkoi 1970-luvulla toden teolla; koulutus, soittimen kehitys, soittajien ja muusikoiden monimuotoisuus ja osaaminen kasvoivat uudelle tasolle. Lukuisat ovat ne teokset joita maamme eri säveltäjät ovat harmonikalle tai eri yhdistelmille tehneet. Säveltäjille harmonikka on ollut kuin uusi pelto, johon on voinut kylvää uusia siemeniä saaden omanlaisensa sadon.  Sama pätee rikkaan kansanmusiikkimme osalta, ja myös jazz-maailmassa on saatu ilahduttavia näkymiä. Soitin on elänyt ajassa ja ajasta.

Suomihan on pieni maa, mutta maailman paras. Juhlavuoden teema ”Yhdessä-Tillsammans”, pitää paikkansa. Pienen maan suurin voima on yhdessä tekemisessä ja yhteen hiileen puhaltamisessa.

Kiitokset kaikille tukijoillemme, yhdistyksemme talkootyömuurahaisille sekä uskolliselle yleisölle. Tulevalla festivaalilla juhlimme Suomea, ja sitä seuraavana vuonna onkin Talviharmonikka-festivaalin 20-vuotisjuhlat.

Olkaa tervetulleita.

Raimo Vertainen
Taiteellinen johtaja

Yhdessä olemme enemmän

7903157#TFBfNTk5MF8xXzc5MDMxNTdfMV8xMTY4LmpwZw==

Vuosi sitten otin viestikapulan vastaan Lempiälän Teuvolta, hallituksemme nykyiseltä kunniapuheenjohtajalta. Viestikapula huokui yhteistyötä, perinteitä ja luovuutta. Nöyränä otin sen vastaan ja lähdin matkaan. Olen saanut toimia yhdistyksessä, jonka sydän sykkii luovuutta ja intoa yhdistettynä harkitsevaan suunnitelmallisuuteen. Taiteellisen johtajan tukena ja apuna on sitoutunut ja osaava hallitus. #Luottamus

Talviharmonikka on tottunut rikkomaan rajoja ja tuomaan kulttuuritarjontaa kaikelle yleisölle. Osallistujille ilmaiset konsertit ja tapahtumat ovat meille tärkeä arvo. Näitä tapahtumia on ohjelmassamme yli puolet. Tänä vuonna olemme lisänneet mm. koululaiskonserttien määrää. Tyytyväisenä voin todeta, että tänäkin vuonna on harmonikkakiertue vanhainkodeissa. #Vauvasta vaariin,  #6-100 -vuotiaille

Taide- ja kulttuuritoiminnan positiivinen vaikutus hyvinvointiin ja terveyteen on tutkimuksissa todettu kiistaton tosiasia. Kulttuuritoimintaan aktiivisesti osallistuminen lisää myös mielen hyvinvointia. Kokemus yhteisöllisestä osallisuudesta vahvistaa myös luottamusta ja lisää luovuutta ja iloa. #Hymyä!

Tuotamme hienoja elämyksiä myös tänä vuonna yhteistyössä useiden paikallisten toimijoiden kanssa. Talviharmonikka näkyy marketeissa, konserttisaleissa, kadulla ja kaupoissa. Tämä kaikki perustuu Talviharmonikan laajaan kulttuuritoimijoiden yhteistyöverkostoon. #Yhdessä olemme enemmän

Suomi 100 vuotta juhlavuoden kunniaksi ja loistoksi olemme kattaneet monipuolisen kulttuuritarjottimen Teille kaikille koettavaksi ja nautittavaksi. Tämän tarjottimen kruunaa ilta Mannerheimin seurassa. #suomi100.

Kiitos taiteellinen johtaja ja yhdistyksen hallitus sekä kaikki tukijat ja yhteistyökumppanit.

Tänä vuonna juhlimme 100-vuotiasta Suomea. Ensi vuonna, hyvät ystävät, on aika juhlia 20-vuotiasta Talviharmonikkafestivaalia.

Tervetuloa Talviharmonikka-festivaaleille nauttimaan elämyksistä ja voimaan hyvin.

Pertti Kuosmanen
Hallituksen puheenjohtaja

Hyvä festivaaliyleisö ja harmonikkamusiikin ystävät!

????????????????????????????????????

Vuotta 2017 vietetään itsenäisen Suomen 100-vuotista historiaa, menestyksekästä nykypäivää ja loistavaa tulevaisuutta juhlistaen, teemalla ”Yhdessä – Tillsammans – Together”. Helmikuinen Kokkolan Talviharmonikka -festivaali on kuin ruokahalua herättävä Vorshmack tämän suurjuhlavuoden vietolle.

Kokkolan Talviharmonikka -festivaali on kohta 20-vuotisen historiansa ajan noudattanut johdonmukaisesti niitä teemoja, joita itsenäisyytemme juhlavuosi nyt korostaa. Musiikki on festivaaleilla jalkautunut kaupunkilaisten ja festivaalivieraiden ulottuville niin, että musiikin vietäväksi on tosiaankin jouduttu yhdessä – ja joskus yllättäenkin. Onhan harmonikka tosiaan venyvä käsite! Olkoon soitin vaikka joskus vähärivinen, mutta Talviharmonikan konsertti ei koskaan ole vähäverinen. Harmonikan mutkasta tulee yhtä vaivattomasti klassista kuin moderniakin taidemusiikkia, viihde-, tanssi-, rock- tai jazz-musiikista puhumattakaan. Ja se musiikki soi niin konserttisalissa kuin kauppakeskuksessa, torilla tai liikuntasalissa, päiväkodissa tai vanhusten palvelutalossa.

Suomi 100 juhlavuoden teema Yhdessä haastaa kansalaiset mukaan myös Kokkolan Talviharmonikka -festivaalin pyörteisiin: osallistutaan, lauletaan karaokea, tanssitaan musiikin mukana, hiihdetään tanssilattian lisäksi myös talvisessa luonnossa, nautitaan, taputetaan ja hihkutaan. 100-vuotias Suomi on sen ansainnut.

Stina Mattila
kaupunginjohtaja

Pe 17.2. Säveliä senioreille

10.00 Emeliehemmet, Sairaalakatu 11
13.00 Pettersborg, Kansakoulukatu 17

juliahansson

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Julia Hansson laulaa ja soittaa.

Vapaa pääsy.

Ke 15.2. Lastenkonsertit Henxelit

Konserttikuvat

Hollihaan koulun liikuntahalli, klo 9.00
Pikiruukintie 4
Isokylän koulu, klo 12.00
Sillanpääntie 22

henxelit-2016-pystykuva

Tomi Nurmi, kitara, viulu, banjo, buzuki, mandoliini, laulu
Matti Hakamäki, laulu, mandoliini, tinapilli, kitara
Juha Virtanen, haitarit, accordina, laulu
Juha-Matti Rautiainen, kontrabasso

Henxelit on vuonna 2007 Kokkolassa perustettu lastenmusiikkiorkesteri, jonka esitykset sisältävät mukaansatempaavia tarinoita, reippaita ralleja sekä akustisen soitinarsenaalin tarjoamia tunnelmallisia tulkintoja elämän suurista ihmeistä.

Orkesteri keikkailee päiväkodeissa, kouluissa, palvelutaloissa sekä erilaisissa tilaisuuksissa ympäri Suomen. Henxelit kyselee, opastaa, leikittää ja esittää  maukasta musiikkia. Orkesteri ammentaa ohjelmistoonsa vaikutteita musiikkikulttuureista ympäri maailmaa. Kuulijoille tarjoillaan makupaloja polkasta delta bluesiin ja swingistä suomijenkkaan. Soitto on jykevää, laulu raikaa ja soittimet kiiltää – pääasiana kuitenkin aina välitön tunnelma ja iloinen ilme.

Koululaiskonsertit, loppuunmyyty.

Pe 17.2. Säveliä senioreille

10.00 Kokkola, Kuusikummun palvelutalo, Kuusitie 20
12.00 Kokkola, Tervakartano,
Tehtaankatu 27
13.15 Kokkola, Honkaharjun palvelutalo,
Sairaalankatu 2C
(Huom! Sandbacka vårdcenterin vierailu klo 14.45 peruttu influenssa-epidemian takia.)

Seppo Lankinen musisoi ja laulaa vanhusten palvelutaloissa.
Valsseja, tangoja, iskelmiä ja paljon tunnettuja lauluja luvassa- ehkä muutama kaskukin.

Vapaa pääsy.

seppo8-fotomanoykarifriman

Pe 17.2. Lounasmusiikkia

Kokkolan kaupungintalo klo 11.00
Kauppatori 5

Opiskelijat musisoivat leppoisasti lounaan lomassa.

Vapaa pääsy.

Pe 17.2. Harmonikka ja itsenäinen Suomi-seminaari

Seminaari-kuvia

Konservatorion pieni sali, klo 15.00 – 18.00
Pitkänsillankatu 16

mattirantanen

wp_20160523_11_01_08_pro-kopiomarkotikka

 

Minna Sirnö

Minna Sirnö

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Harmonikka on koko itsenäisyytemme ajan ollut merkittävä osa suomalaista sielunmaisemaa. Se on ollut siirtolaisuuden ilmentymä, ja sotavuosina se on yhdistänyt kansaamme Mannerheimin tavoin. Myös soittimen monimuotoisuus on maassamme ainutlaatuinen. Harmonikka on Suomen kansansoitin ja luonut vuosikymmenten saatossa merkittävän aseman myös taidemusiikissa. Samalla se on ollut tanssiorkestereissa kantava voima.

Mitä 100 vuotta on merkinnyt Suomessa harmonikalle? Entä harmonikka Suomelle? Onko harmonikka suomalaisen kulttuuri-identiteetin pala, kuten Lönnrot, Snellman, Sibelius tai Väinö Linna? Vai onko harmonikka pelkkä turhake ja ns. hienomman musiikkielämän häirikkö?

Seminaarissa mukana keskustelemassa ja väittelemässä säveltäjä Kalevi Aho, FT Marko Tikka, professori Matti Rantanen ja johtaja Minna Sirnö.
Tervetuloa kysymään ja kommentoimaan!

Seminaarin puheenjohtajana MM Kimmo Mattila.

Vapaa pääsy.

 

kimmomattilakuvaviivihautamaki

 

 

Pe 17.2. Aikojen halki

Konservatorio klo 19.00
Pitkänsillankatu 16

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri
Johtaa Juha Kangas
Solistina Saila Korhonen, harmonikka

sailakorhonenkuva

juha-kangas-penkissa

kpkokuva16

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin intensiiviset tulkinnat ovat lumonneet sekä soittajat että yleisön kerta toisensa jälkeen. Väkevä ja täyteläinen luomusointi ja vahva vuorovaikutus antavat aihetta iloon ja tilaa oivalluksille – lavalla ja katsomossa, oli esiintymispaikkana sitten kansainvälinen konserttitalo, kotikaupungin festivaali tai päiväkotivierailu.

Konsertissa soi suomalaisten säveltäjien teoksia, kantaesityksenä Kalevi Ahon harmonikkakonsertto, solistina Saila Korhonen.

Tämä konsertti on suomalaisen musiikin juhlaa.

– Aho (ke./ur.), Klami, Johansson, Rydman –

Liput 25 €/20 €/10 €

Pe 17.2. Talviharmonikan Rautawaara-klubi

Corner’s Pub, Hotel Seurahuone klo 22.00
Torikatu 24

koutus_oranssi-vaaka_72ppi

 

 

 

 

 

 

 

”Pubikonsertteja rajoja rikkoen, kansanmusiikista rytmimusiikin kautta klassiseen”.

Klubin lavalla esiintyy sekä musiikin ammattilaisia että opiskelijoita Keski-Pohjanmaan konservatoriosta ja Centria-ammattikorkeakoulusta.

Koutus
Harri Kuusijärvi ja Koutus puhaltaa uutta eloa harmonikkamusiikkiin. Pohjoisesta ulottuvuudesta inspiraationsa ammentava ryhmä soittaa ns. avanthaitarijazzia.
Se on instrumentaalimusiikkia, jossa improvisaatio polttoaineena liikutaan taidemusiikin,  jazzin ja rockin laajassa rajamaastossa. Yhtyeen 2014 julkaistu debyyttialbumi sai osakseen laajaa kansainvälistä huomiota ja viiden tähden arvioita niin jazz-, rock- kuin maailmanmusiikkikriitikoiltakin.

Harri Kuusijärvi, harmonikka
Veikki Virkajärvi, sähkökitara
Mikael Myrskog, syntetisaattorit
Jesse Ojajärvi, rummut

Accordion Rave
Seurahuoneen Corner’s Pub muuttuu tanssiklubiksi haitarin jyskeessä. Tanssikenkiä, neonvärejä, pimennetyt ikkunat, valoshow ja bileet ovat valmiit alkamaan. mm. Tapio Miettinen

Pääinstrumentikseen 2-rivisen haitarin valinnut Tapio Miettinen on luonut omaa tyyliään vähärivisen haitarin taitajana. Miettisen soitto on sekä kuulaan kaunista että shamanistista ryskettä ja kaikkea siltä väliltä. Pienestä taikalaatikostaan Miettinen loihtii esiin ja ilmoille monimuotoisen ja danceuskottavan äänimaailman.

Liput 5 €

Kulmalla logo2(1)

Truba logo

Centria_amk_suomikp_konservatorio_logo_KOKmes-logo-kopio