Ke 20.2.2013

Ke 20.2. Tänä iltana – Jonna Pirttijoki

Ke 20.2. Konservatorio klo 19.00
Kuvia konsertista

Jonna Pirttijoki, harmonikka ja laulu
Martta Valkeus, sello

Bach – Stravinsky – Piazzolla – Kaipainen – Lievonen – sekä musiikkia Edith Piafista Eppu Normaaliin

Valovoimainen Jonna Pirttijoki on Pohjanmaan lahja Suomen – ja koko maailman – musiikkielämälle.

Jonna Pirttijoki aloitti harmonikansoiton 6-vuotiaana Kauhajoen kansalaisopistosta 1993 jatkaen Panula-opistossa 1995–2003. Kauhajoelta tie vei Keski-Pohjanmaan konservatorion kautta Sibelius-Akatemian esittävän säveltaiteen osastolle, josta Pirttijoki valmistui 2012 musiikin maisteriksi.

Kansallisissa ja kansainvälisissä kilpailuissa menestyneen Jonna Pirttijoen soittouran merkittävimpiä opettajia ovat olleet Matti Rantanen, Veli Kujala, Sari Viinikainen sekä Anne-Marie Sillanpää. Lisäksi hän on osallistunut muun muassa Mie Mikin, Stefan Hussongin, Hugo Nothin, Claudio Jacomuccin, Iñaki Alberdin sekä Janne Rättyän mestarikursseille. Kokkolalaisille Pirttijoki on tullut viimeisen kymmenen vuoden aikana tutuksi ensisijaisesti Guardia Nueva -orkesterin upeasti laulavana harmonikan ja bandoneonin soittajana.

Jonna Pirttijoen ohjelmisto on musiikillisesti äärimmäisen monipuolinen. Tämän illan konsertin ensimmäinen puoliaika koostuu klassisesta barokkimusiikista, sekä venäläisestä musiikista aina suomalaisiin säveliin.  Säveltäjinä ovat Bach – Piazzolla – Stravinski – Kaipainen. Toinen puoliaika pitää sisällään chansoneja, lattareita ja koskettavia tarinoita –  musiikkia Edith Piafista Eppu Normaaliin.  Jonnamaisesti sovitettuna, vahvalla lattarivireellä tietenkin!

Liput 15 / 10 €

Ke 20.2. Lastenkonsertti Mimmit

Ke 20.2. Kälviä Vapaa-aikatalon liikuntasali, klo 9.00

Pauliina Lerche
– laulu, harmonikka, kantele, tanssi
Hannamari Luukkanen
– laulu, minipiano, melodika, tanssi

 

 

Mimmien Maailman ympäri -konsertti on riemastuttava kokonaisuus musiikkia, tanssia ja visuaalisia elementtejä, joista ei menoa ja meininkiä puutu. Mimmien ilmava luomusoundi on balsamia myös isommille korville. Mimmikoto-ohjelmasta ja Pikku Kakkosesta tutut Mimmit kannattaa kokea livenä!

Musiikin lisäksi esitykseen kuuluu animaatioita, joiden värikkäästä visuaalisesta maailmasta vastaa taidekasvattaja Meri Mort. Konsertissa kuullaan Mimmien sovituksia myös tutuista lastenlauluista – saa laulaa ja leikkiä mukana! Mimmit ovat yhtä kuin siskokset Pauliina ”Pauski” Lerche, joka vastaa Mimmien kappaleista sekä Hannamari ”Hansu” Luukkanen, joka kirjailee esiintymisasut ja laittaa vauhtia tsupikkaisiin.

Koululaiskonsertti, loppuunmyyty